Vaikka ikä onkin rauhoittanut vanhaa tammaa, Aitne on kaukana stereotyyppisestä leppoisasta, rakastavasta ja elämän viisauksia jakavasta mummelista. Hän ei ole kadottanut kipinäänsä yhtään minnekkään. Aitne on aina ollut äkkipikainen ja riidanhaluinen persoona, jonka moraaliset hyveet ovat olleet lähes olemattomat. Eikä vanhus ole vuosikymmenien aikana muuttunut hirveästi. Aitne on edelleen melko itsekäs ja ainakin päällisin puolin kylmän oloinen persoona, jolta voi aina odottaa nyrpeää asennetta ja ivallisia kommentteja. Voisi luulla että Aitne menee vain tunteen mukana, mutta usein tuon pisteliäät sanat ovat tahallisia ja harkittuja. Aitnea ei kiinnosta jos hän loukkaa jonkun tunteita ja hän harvoin katuu sanojaan tai tekojaan. Ja jos joku sanoo vastaan, on se Aitnesta vain mukavaa piristystä. Kuitenkin, Aitne osaa olla myös asiallinen ja hillitty, jos vain haluaa olla. Parantajana tuo myös tietää paljon laumalaisten asioista ja haluaa kyllä aidosti auttaa muita. Suurin osa pysyy kuitenkin vain potilaan tasolla, eikä Aitne tunne mitään häpeää jättää joku hoitamatta jos kyseinen henkilö on tamman tielle tullut. Vanhus osaa ajatella muita ja pehmentää olemustaan, varsinkin pienten potilaiden kanssa. Vanhuuttaan Aitne on pehmennyt etenkin pieniä varsoja kohtaan ja on pienille kannustava ja ystävällinen. Aikuiset sen sijaan saavat herkästi pisteliäitä sanoja, valitusta, kärkkäitä mielipiteitä ja vihaisia mulkaisuja. Parantajana Aitnen on kuitenkin lähes pakko jaksaa kuunnella muiden murheita ja tarjota neuvoja ja apua. Ja pidättäytyä sanomasta kaikkea mitä haluttaisi sanoa. Työhönsä Aitne suhtautuu vakavasti, eikä ole kertomassa potilaiden asioita eteenpäin. Tamma on myös jokseenkin neuroottinen asuin ja työtilojensa järjestyksestä ja siisteydestä, kaiken täytyy olla juuri oikeassa paikassa. Aitnen perusolemus on yleensä kyyninen, sen oloinen ettei vanhusta kiinnosta paskaakaan mitä ympärillä tapahtuu. Aitne itse ja tamman välitön lähipiiri ovat tärkeitä, muu maailma saa vaikka palaa poroksi ympäriltä. Nuorempana Aitne oli mielellään mukana kaikessa draamassa ja tappeluissa, mutta vanhuuttaan tuota ei jaksa enää kiinnostaa muiden elämä niin paljoa. Tai lauman asiat noin muuten. Aitne hoitaa vain oman alueensa, ja jos hänellä on kaikki hyvin, ei muulla ole niin väliä. Kuntonsa heikentyessä Aitne on tajunnut oman haurautensa, joten mihinkään fyysiseen otteluun osallistuminen ei olisi edes viisasta. Ivallisesta ja jopa ilkeämielisestä huumoristaan huolimatta Aitnella on ihan mukavasti ystäviä ja tuttavia laumassa. Läheisiään kohtaan Aitne pystyy näyttämään pehmeämpää ja välittävämpää puoltaan. Vaikka vanhuksen kohdalla vittuilu on välittämistä joten mitään kunnon hempeilyä säpäkältä mummolta on turha odottaa.
Ulkonäkö:
Ikä ei ole kohdellut Aitnea hellästi. Siinä missä moni muu kuusikymppinen voisi vielä tehdä suhteellisen fyysistä työtä, 160cm korkean Aitnen keho rapistuu kovaa vauhtia. Ikävimpänä vaivana vanhuksella on lonkkakivut, jotka ovat omiaan eliminoimaan Aitnelta kävelyä nopeamman liikkumisen. Pakon edessä Aitne voisi päästä suhteellisen nopeaa, mutta mieluummin Aitne tyytyy verkkaisen rauhalliseen tahtiin. Aitne tuntee itsekin olonsa heiveröiseksi ja heikoksi, mutta ei siinä auta muu kuin hyväksyä oma raihnautensa. Loppuunsa vuosien parantajan työ ei ole ollut paras kannustin harrastamaan raskasta fyysistä toimintaa ja pitää taistelutaidoista tai fyysisestä kunnosta huolta. Eikä Aitnen elämäntavat ole nuorenakaan olleet parhaasta päästä. Turha itkeä kun paska on jo osunut tuulettimeen. Ilman kipuakin Aitne ei jaksa liikkua pitkiä matkoja ilman taukoa, ja varsinkin aamuisin pitkän paikallaan olon jälkeen liikkuminen on hidasta ja kankeaa. Vanhuksen askel on lyhyt ja köpöttelevä, ryhdin painuessa herkästi kumaraan. Toiseen vaaleanruskeaan silmään on tullut kaihi, mutta ainakin toistaiseksi Aitnen näössä ei ole suuremmin vikaa. Nuoruuden musta turkki on alkanut harmaantua voimakkaasti varsinkin jaloista ja päästä, eikä hapsuinen karva enää kiillä. Jouhet alkavat olla hopean raidallisia ja ohenevia. Hoikka tamma on siis hyvin perinteisen vanhuksen näköinen, vaikka kehossa onkin vielä lihasta ja muotoja. Ei Aitne mikään luuranko ole. Sanomattakin selvää, ettei Aitne ole enää nopea ja ketterä, tai fyysisesti kovin voimakas, mutta siitä huolimatta hän ei ole vaaratilanteessa täysin avuton. Mieleltään ja ajatuksen juoksultaan Aitne on kuitenkin terävä, ja töissään reipas ja nopea. Kolotukset ovat vain mitättömiä hidastuksia päivän askareissa. Aitne ei ole huolissaan terveydestään, onhan tuolla tietotaito pitää itsensä toimintakykyisenä, vaikka vanhuuden lottorivi onkin osunut huonoksi.
Menneisyys:
Aitnen tarina alkaa tuon vanhemmista, nuoresta parista nimeltä Ioseka ja Garson. Ioseka ja Garson olivat seurustelleet jonkin aikaa ja suuntasivat nyt Solaan, sen tuoman turvan takia. Ioseka, Aitnen äiti, oli kaksonen, kuten Iosekan isäkin oli ollut. Suvun tunnus jatkui, kun myös Ioseka sai kaksostyttäret, Aitnen ja Adellan. Perhe ei elänyt Solassa kuin muutaman vuoden, ennen kuin heidät häädettiin pois. Tai heidän isänsä, Garson häädettiin, muu perhe seurasi mukana. Garson nimittäin oli väkivaltainen perhettään ja muita kohtaan. Jonkin aikaa tuon käytöstä jaksettiin katsoa, ennen kuin häneltä evättiin pääsy Solaan. Garson vaati perheensä mukaan, ja Ioseka totteli, tuoden tyttäret mukanaan.
Aitne ja Adella olivat todella läheisiä. Identtisinä heillä oli myös erityinen side keskenään. He pystyivät tuntemaan toistensa tunteita pitkienkin matkojen päästä. Heidän täytyi vain ajatella toisiaan, jolloin he saivat häivähdyksen toisen mielialasta. Muutenkin heillä oli vahva yhteys, he pystyivät äärimmäisellä tarkkuudella arvaamaan toistensa ajatuksia ja sanoja. Ja varsinkin nuorena näyttäessään hämmästyttävän paljon toisiltaan, kaksikosta oli kiva jekuttaa kavereita vaihtamalla nimiään ja esittämällä toisiaan. Isän häätämisen myötä yhteydet Solaan katkesivat, mutta tytöt löysivät uusia ystäviä muiden hermien joukosta. Kotona kuitenkin oli synkkä varjo, isän henkinen ja fyysinen väkivaltaisuus ei ollut muuttunut miksikään Solan ajoista. Isän kiinnostus kohdistui enemmän äitiin ja Adellaan. Aitne sai toki osansa, mutta jostain syystä hän säästyi vähemmällä kuin siskonsa. Yleensä Aitne sai selkäänsä yrittäessään mennä väliin. Etenkin siskon ahdinnon Aitne huomasi helposti vaikka ei olisi ollut paikalla. Hieman kasvettuaan Aitne yritti suostutella äitiään ja siskoaan lähtemään. Ioseka kuitenkin pelkäsi lähtemistä, eikä Adella halunnut jättää äitiä. Eikä Aitne voinut jättää heitä. Kotona oleminen oli kuitenkin aina ahdistavaa, joten jo 12-vuotiaana Aitne alkoi viettää useamman päivänkin mittaisia aikoja poissa kotoa. Adella tuli usein mukaan, ja muutoin he olisivat lähteneetkin, mutta huoli äidistä ajoi heidät aina takaisin. Sentään Aitne ja Adella jäivät vähemmälle hakkaamiselle viettäessään aikaa poissa.
Jo noihin aikoihin Aitne alkoi kiinnostua parantamisesta ja lääkekasveista, ystävystyttyään muutaman niistä tietävän kanssa. Aitne oppikin asioita nopeasti ja varsin nuorella iällä hän saattoi kutsua itseään jo ihan osaavaksi parantajaksi. Äidin arki jatkui surkeana ja Aitne alkoi kyllästyä heidän tilanteeseensa ja äidin loputtomien vammojen hoitamiseen. Mutta äiti tai Adella eivät siirtyisi elämässä eteenpäin niin kauan kun isä olisi kuvioissa. Joten salaa läheisiltään Aitne alkoi suunnitella isänsä tappamista. Se kuitenkin pitäisi tehdä siten ettei Adella tai Ioseka ollut näkemässä. Aitne oli aikonut turvautua perinteiseen tapaan, mutta äitinsä lipsautuksesta Aitne oppi jotain uutta isästään. Ja löysi siten paljon helpomman ja väkivallattomamman keinon hoitaa asia. Isä oli vaikeasti allerginen eräille kasveille. Ainakin se heikentäisi isää sen verran että teini-ikäinen pystyisi tappamaan hänet. Joten Aitne alkoi etsiä äitinsä mainitsemia kasveja jotta voisi syöttää ne isälleen. Niiden keräämisessä menisi kuitenkin jonkin aikaa, kasvi ei ollut ihan joka niityllä kasvavaa sorttia. Eräällä etsintäretkellään Aitne sai yllättyä kun Adella oli lähtenyt sisarensa perään. Adellalla oli ikäviä uutisia, isä oli taas suuttunut, ja tällä kertaa äidille oli käynyt todella pahasti. Ioseka ei ollut kuollut, mutta tuo oli päiviä tajuttomana. Adellan pysytellessä äidin rinnalla, Aitne huomasi tilaisuutensa tulleen. Eikä asiaa muutenkaan voisi enää pitkittää, seuraavalla kerralla Ioseka kuolisi. Aitne pisti suunnitelmansa täytäntöön ja jo seuraavana iltana seurasi tyynen rauhallisesti vierestä, kun Garson tukehtui allergiashokkiinsa. Säälittävä ukko jopa anoi apua, mitä Aitne ei tietenkään antanut.
Ioseka heräsi muutaman päivän päästä, mutta Garson oli tehnyt peruuttamatonta vahinkoa. Emo jäi mykäksi, ja passiiviseksi, eikä osannut tehdä oikein mitään itsenäisesti. Eikä Aitne uskonut äidin tunnistavan heitä, tai ymmärtävän enää mitä ympärillä tapahtui. Siskokset huolehtivat emostaan, Aitnen katuessa ettei ollut tappanut isäänsä aiemmin. Adellakin vihoitteli hetken Aitnelle siitä ettei ollut kertonut murha-aikeistaan. Koska sisko olisikin auttanut ja tehnyt samoin. Ioseka oli alkanut kärsiä epileptisista kohtauksista, jotka pahenivat ajan kuluessa päivittäisiksi ja niin hirveiksi, että siskot tekivät radikaalin ratkaisun. Aitnen tietämyksen pohjalta myös äiti myrkytettiin. Siskokset tosin näkivät sen armollisena ratkaisuna niin Iosekalle kuin itselleenkin.
Kasvaessaan Aitne alkoi kallistua enemmän vaeltajan suuntaan, kun taas Adella oli enemmän paikkalintu. Vaikka he kasvoivatkin vähän erilleen, ja saattoivat olla pidempiäkin pätkiä näkemättä toisiaan, heidän suhteensa pysyi läheisenä. Adella olikin hyvä syy piipahtaa välillä kotiseudulla. Sitä paitsi, Aitnen ei tarvinnut enää olla niin huolissaan siskostaan. Adella oli kasvanut myös aikuiseksi, kovettanut vähän luonnettaan, eikä liikkunut enää yksin. Adella oli tavannut hermiorin nimeltä Baldur. Aitne ei tosin tehnyt siskon lähestymistä helpoksi, olihan hän hyvin suojelevainen Adellaa kohtaan. Ja vaikka shiresukuinen Baldur osoittautuikin aidosti välittävän Adellasta, oli sulhasehdokkaan kiusaaminen Aitnesta hauskaa. Aitne taisi ensitapaamisella uhata tappaa orin jos Adellalle sattuisi jotain. Onneksi Baldur ei ollut herkkänahkainen, vaan pisti rääväsuiselle Aitnelle vastaan. Hyvä vain, ei siskolle kelpaisikaan mikään nössykkä joka ei osaisi puolustautua. Aitnelle vittuilu oli vain hupia, mutta taisi Baldurkin jossain kohtaa lämmetä Aitnelle, vaikka tamma kävi varmasti orin hermoille jatkuvalla piikittelyllään.
Baldurin saapumisen jälkeen Aitnen ja Adellan yhteinen aika väheni, mistä Adella tunsi huonoa omatuntoa. Aitnea se ei kuitenkaan haitannut. Hän halusi antaa nuorelle parille tilaa, ja Aitnella oli omia menojaan. Aitne oli jatkanut toimintaa parantajana, ja saanut hyvää mainetta siltä saralta. Aitne oli kokeiluhenkinen ja onnistuikin kehittämään uusia hoitomuotoja siihen aikaan yleisiin tauteihin ja osasi hoitaa vammoja joiden edessä moni muu parantaja luovutti. Mutta hänellä oli myös huonoa mainetta. Ensinnäkin Aitne oli itsekäs ja ilkeämielinen, eikä auttanut ketä tahansa ilmaiseksi. Tamma oli myös todella kiinnostunut erilaisista myrkyistä ja huumaavista aineista ja ajautui niiden kanssa ongelmiin, sekä huonoon seuraan. Aitne ei tietenkään nähnyt asiassa mitään ongelmaa, arvaamaton lähipiiri toi vain mukavaa jännitystä. Ja muiden hyljeksimiin sieluparkoihin pystyi helposti tyydyttämään omaa kokeilun haluaan uusien myrkkyjen osalta. Ja jos joku alkoi sanomaan epäilyjä ääneen, osasi Aitne pistää muita ruotuun fyysisemminkin keinoin. Muilla pelaaminen oli hauskaa, jotkut raukat varmaan luulivat Aitnen olleen heidän ystävänsä tai jopa kiinnostunut enemmänkin. Oikeasti Aitne ei välittänyt kenestäkään huonommissa piireissä.
Aitne piti väkivaltaisemman puolen elämästään salassa Adellalta. Ja Adellan salassa muilta. Vaikka Aitnesta vaarallisuus oli hauskaa, hän ei halunnut epäilyttävän seuransa huomiota ja ongelmia Adellalle. Etenkin nyt, kun Baldur ja Adella suunnittelivat perheenlisäystä. Kun Aitne meni tapaamaan siskoaan, oli hän hyvinkin vainoharhainen siitä että joku tuttu seurasi. Ja jos seurasi, Aitnelle ei tuottanut omantunnon tuskia vähentää lähipiiristään henkilöitä. Valitettavan tunnetuksi Aitnen teki eräs Toboe niminen hermiori, jonka Aitne tappoi, Toboen uhatessa suutuksissaan Aitnen sisarta. Toboe oli Solasta, jonkun tunnetumman perheen poika. Aitne ei tietenkään ollut tehnyt mitään väärää omasta mielestään, hän oli vain suojellut siskoaan. Huono homma oli vain se, että koska Toboe oli suhteellisen tunnettu Solassa ja sen ulkopuolella, kantautui Aitnen puuhat jopa Adellan korviin. Eikä sisko puolisoineen ollut hurjan tyytyväinen. Kuolleiden sijasta he tosin olivat enemmän huolissaan Aitnesta, siitä että tamma asetti itsensä tahallaan vaaraan ja oli selvästi ongelmissa tiettyjen huumaavien aineiden kanssa. Siskonsa vaatimuksesta Aitne sitten jäi asumaan pariskunnan luokse, ainakin siihen asti että selviäisi riippuvuudestaan. Aitnella oli tosin toinenkin motiivi jäädä. Hän halusi olla siskonsa ja tuon puolison tukena, Adellan synnytyksen lähestyessä. Heidän sukunsa tuntien ei olisi mikään yllätys jos Adella saisi kaksoset, lisäavusta tuskin olisi haittaa. Ja niin Adella saikin, Deimoksen ja Phoboksen.
Aitne pysyi perheen apuna jonkin aikaa, mutta paikoillaan oleminen oli hänelle hankalaa. Joten kun varsat olivat vähän kasvaneet, ja vanhemmat pärjäsivät ilman jatkuvaa apua, Aitne aloitti taas vaeltajan elämän. Tietenkin hän vieraili edelleen siskonsa perheen luona, muttei viipynyt ikinä hurjan kauaa. Sentään Aitne pysyi suhteellisen hyvin erossa isommista ongelmista. Pian 30 vuotta täyttävän Aitnen elämä sai uuden käänteen kun tuo tapasi Keyon -nimisen hermiorin. Keyon tarvitsi kaksikon tavatessa Aitnen parantajan taitoja, eikä Aitne aluksi ajatellut orista erityisemmin. He kuitenkin ystävystyivät, ja jossain kohtaa Keyon alkoikin tuntua kiinnostavalta. Ehkä sellaiselta johon voisi oikeasti ihastua, eikä vain pelleillä. Keyon oli alusta asti ollut kiinnostunut äkkipikaisesta tammasta, eikä aikonut luovuttaa helpolla. Odotus palkittiin, kun he alkoivat seurustelemaan. Ihan aidosti seurustelemaan, Aitne jopa esitteli Keyonin siskonsa perheelle. Yksi juttu Aitnea vain vähän häiritsi. Solasta kotoisin oleva Keyon halusi kovasti palata sinne asumaan. Aitne ei ollut siitä niin varma. Mitä hän tekisi Solassa? Ei hän tuntenut sieltä enää oikein ketään ja Aitne tiesi ettei paikallaan pysyttelevä elämä välttämättä sopisi hänelle. Sitä paitsi, Aitne ei todellakaan uskonut että hänet edes päästettäisiin Solaan, olivathan siellä asuvat aika nihkeitä väkivaltaisille menneisyyksille. Mutta kumppaninsa takia Aitne lupasi yrittää ja sai yllättyä kun hänet päästettiinkin Solaan, vaikka kyräilijöitä toki löytyi. Solaan siirtymisen jälkeen kaksikon suhde eteni nopeasti, ja Aitne oli pian kantavana. Hän olisi helposti voinut hankkiutua varsoista eroon, mutta päättikin antaa raskauden jatkua, osittain Keyonin suostuttelemana. Ehkä perhe-elämä olisi se mitä Aitne kaipasi. Ehkä Solassa eläminen olisikin oikea päätös. Hän pääsisi kuitenkin aina tapaamaan siskoaan, ehkä siskokin muuttaisi tänne. Aitne alkoikin suostutella siskoaan muuttamaan, mutta Adella ja Baldur halusivat odottaa omien varsojensa kasvamista vielä jonkin aikaa. Aitne ei täysin ymmärtänyt miksi, Solaahan pidettiin hyvänä paikkana lapsiperheille. Yllätys yllätys, Aitne sai kaksoset. Mutta äidiksi tuleminen ei oikeastaan tuntunut miltään. Sola ei tuntunutkaan oikealta paikalta. Aitnella oli ikävä siskoaan. Voisivatko he muuttaa lähemmäs Adellaa ja Balduria? Sitten myöhemmin he kaikki voisivat ehkä muuttaa Solaan?
Keyon ei voinut käsittää miksei Aitne voinut vain olla onnellinen. He olivat turvassa, heillä oli perhe, ystäviä, Aitne pääsisi kyllä vierailemaan siskonsa luokse jos halusi. Ja eikö sisko aikonut tulla tänne pian muutenkin? Kaksikon erimielisyydet kasvoivat ja Aitnen tunne tilanteen vääryydestä kasvoi. Suoraan sanottuna perhe-elämä oli tylsää. Keyonille ei kuitenkaan sopinut että Aitne lähtisi ja jättäisi hänet yksin kaksosten kanssa. Riidat asiasta kasvoivat, kunnes Aitnen mitta tuli täyteen. Ja tamma lähti. Keyon ei uskonut Aitnen olleen tosissaan, mutta niin tuo oli. Siinäpähän kasvattaisi niin paljon haluamansa ipanat itse, Aitne irtisanoutui siitä hommasta täysin ja jätti Solan taakseen. Tietenkin Aitne suuntasi siskonsa luokse, mutta siellä odotti surullinen näky. Adella ja Baldur oli tapettu. Aitne hautasi heidät, ennen kuin yritti etsiä kadonneita Deimosta ja Phobosta. Varsoja ei kuitenkaan löytynyt ja Aitne alkoi pian uskoa siskonlasten kuolleen myös. Etelässä ei joka tapauksessa ollut enää mitään Aitnelle, joten tuo suuntasi pohjoiseen.
Muutaman mutkan kautta Aitne päätyi liittymään Violenceen parantajaksi ja rakentamaan uutta elämää lauman parissa. Toisinaan Aitne kuitenkin ajatteli siskoaan ja omia lapsiaan. Oliko hän tehnyt väärin hylätessään oman jälkikasvunsa? Vuosien kuluessa Aitne ei kuitenkaan viitsinyt alkaa selvittämään mitä heille kuului, antoi heidän elää omaa elämäänsä jos edes olivat elossa. Aitne yritti unohtaa aikaisempaa elämäänsä, kunnes lähes kolmen vuosikymmenen päästä laumaan saapui tutun nimen omaava ori ja Aitne sai huomata ettei omena ollut pudonnut kauas puusta. Deimos ei kuitenkaan vaikuttanut muistavan Aitnea, eikä Aitne aluksi aikonut sekoittaa omaa tai orin päätä sukulaissuhteella. Lopulta Aitne ei kuitenkaan voinut olla hiljaa asiasta ja onneksi ei ollut. Nykyään vanhuksella on melko läheinen suhde siskonpoikansa kanssa.
Tarkistettu
Convidado:
07 de jul. de 2023
Kayo Kyky: Varjomanipulaatio. Kayo pystyy imemään itseensä varjoja ympäristöstään ja muuntamaan ne eräänlaiseksi aseeksi tai puolustuskeinoksi. Varjoja pystytään ohjaamaan kohti kohdetta ja osuessaan kohteeseen ne aiheuttavat polttavaa kipua. Varjojen vahvuudesta riippuen kipu voi tuntua vain samalta kuin nokkosen pistos tai yhtä pahalta kuin palovammat. Kyky kuitenkin vaikuttaa myös varsaan itseensä, ja on paljolti sidoksissa tunteisiin, etenkin negatiivisiin tunteisiin. Kyky on yöllä vahvempi, koska pimeää on enemmän ja varjot ovat selkeämmät. Kyvyn ulottuvuus on vain joitain metrejä. Varjoja itseensä kerättyään, ne muuttuvat pikimustaksi, selkeästi ympäristöstä erottuvaksi aineeksi. Maata ja eri pintoja pitkin liikkuessa se kiertyvät uhrin ja Kayon ympärille, aiheuttaen polttavan/syövyttävän kivun tunteen. Kosketuksessa musta aine tuntuu öljymäiseltä tai tahmaiselta. Kyky ei pysty sytyttämään mitään palamaan, vaikka saattaakin jättää jälkiä esimerkiksi puiden runkoihin tai ruohikkoon. Myöskään uhriin ei jää ulkoisia merkkejä, vaikka kirvely voikin jatkua jonkin aikaa kyvyn poistuttua. Varjojen energia on rajallinen, eikä yksittäisen varjon käyttäminen kestä kovin kauaa. Uhrin onneksi aine on melko helppo ravistella pois iholta.
Tarkistettu
Convidado:
07 de mar. de 2023
Muutoksia muutamalle hahmolleAdjaMuuta: Adjan isä on Tichon Kent, mutta Adja ei tiedä siitä.Jahar, lisäystä heikkouteenHeikkous: Jaharin näkö on heikko vanhan vamman takia. Orin tarkka näkö kattaa vain noin metrin, ja muutaman metrin etäisyydellä kaikki on sumeaa. Jahar ei siis näe kovin kauas. Tuo pystyy kuitenkin taistelemaan ja liikkumaan itsenäisesti tiheässäkin metsässä. Pimeällä tai muuten heikosti valaistussa paikassa ori on täysin sokea.
Tarkistettu
Convidado:
20 de fev. de 2023
Tässä vielä: Ääni/tunnari: https://open.spotify.com/track/3lUljv8dQ66rCPw8Z5G5Ms?si=T7MuVvVbStiFucteY10GnQ&utm_source=copy-linkKuva: https://i.gyazo.com/3f04572454704b93353d864bfcba680a.png
Tarkistettu
Convidado:
20 de fev. de 2023
Nimi: Awakening snow
Kutsumanimi: Adja
Skp: Tamma
Ikä: 28 vuotta
Rotu: Paint/Akhaltek
Kumppani: -
Lauma: Hermi
Asema: Vaeltaja/Solan hermi
Heikkoudet: Fyysisesti heikko, usein sairas ja huonovointinen. Adja ei osaa eikä halua taistella, eikä tuon luonne tee tuota ainakaan vahvemmaksi.
Rp: Lacritsi
Kyky: Kosketusparantaminen. Adja pystyy parantamaan erilaisia vammoja koskettamalla autettavaa. Suoraan vammaan tai haavaan tuon ei tarvitse koskea, jotta kyky toimisi. Nykyään Adja osaa hallita kykyään paremmin, tuo voi säädellä kuinka paljon vammaa hoitaa, tai voi keskeyttää parantamisen jos siltä tuntuu. Tamma voi hoitaa vamman osittain, tai vain helpottaa jonkun kipuja, ilman että vamma paranee. Parantaminen on autettavalle varsin miellyttävä kokemus, kun kivut helpottuvat ja Adjan kyky antaa huumaavan hyvänolon tunteen. Tamma pystyy säätelemään tätäkin nykyään, onneksi. Adjalle kyvyn käyttäminen on kamalaa. Kyky vie tamman voimia ja terveyttä, ja Adja tuntee parannettavan kivut itse. Mitä vakavampi vamma, sitä vaikeampi ja kivuliaampi se on parantaa. Adjan vointi voi olla huono pitkään parantamisen jälkeen, ja tamma kärsii usein haamukipuja ja huimausta vanhoistakin parannuksista. Myrkkyjä ja kulkutauteja tuo ei ole juurikaan parantanut, eikä tiedä mitä niiden hoitamisesta seuraisi. Adja ei pysty hoitamaan itseään, tai antamaan itselleen hyvän olon tunnetta.
Luonne: Adja on herkkä, hieman ujo tamma. Tuo on äärimmäisen hyvätahtoinen, mikä ei oikein palvele tammaa tuon kyvyn kanssa. Adjan itsetunto on heikko, ja tuolle on vaikea ilmaista mielipidettään tai sanoa vastaan. Adjan saa siis helposti painostettua tekemään asioita, joita tuo ei halua tehdä. Tamman herkkää luonnetta on käytetty paljon hyväksi eritoten parantamisessa, mikä on pilannut tamman terveyden. Toisaalta Adja on osasyyllinen itsekin, koska tuo monesti haluaa auttaa ja olla hyödyksi. Tamma ei halua olla vaivaksi ja tuosta tuntuu että tuolle ollaan ystävällisiä vain säälistä, tai että kohta joku pyytää apua. Kieltäytyminen saa Adjan tuntemaan voimakasta syyllisyyttä, vaikka tuon vointi ei parantamista kestäisikään tai vaikka tuo ei kyseistä henkilöä haluaisikaan auttaa. Adja on rauhallinen ja vähän surumielinen näky. Sentään tamman kyky on antanut tuolle vaikuttavan kivunsietokyvyn.
Ulkonäkö: Adja on siro, joutsenkaulainen overo. Laikkukuviota tammalla on melko harvassa, pääosin kasvoissa, ja kaulalla. Laikut ovat väriltään tummansuklaan ruskeat. Kuviot ovat melko symmetriset kehon molemmin puolin. Muutoin tamman ohut karva on puhtaan valkea. Adjan iho on vaalean punainen, eli esimerkiksi tuon turpa, silmänympärykset ovat vaaleanpunaiset. Tamman kaviot ovat myös vaaleat. Silmät ovat ruskeat, mutta taittuvat sävyltään vähän oranssiin. Adjan jouhet, ne harvat mitä tammalla on, ovat valkoiset. Tuo on menneisyydestä johtuen tamma on menettänyt harjansa täysin ja häntäjouhetkin ovat ohuet, ja lyhyenä tupsuna hännänpäässä. Harjan kohdalla Adjan iho näkyy, eli sekin on vaaleanpunainen juova. Jouhet eivät ole kasvaneet takaisin, vaikka Adja olisikin välissä paremmassa kunnossa. Tamman kyky näkyy tuon kehosta. Adja on lihakseton ja laiha, eikä tunnu saavan painoa vaikka kuinka söisi. Adja pitää itseään rumana. Kyky on myös vienyt tuon fyysisen terveyden, joten Adja on usein pahoinvoiva, heikko ja sairastuu herkästi. Rodultaan Adja on akhaltekin ja paintin risteytys, mutta tamma muistuttaa rakenteeltaan enemmän hoikkaa ja korkeaa akhaltekia. Adjan säkäkorkeus on 175cm.
Menneisyys: Adja syntyi vaeltavalle paint-tammalle, nimeltä Nika. Nika ei hurjasti halunnut puhua Adjan isästä, mutta Adja tuli siihen uskoon, ettei kaksikko ollut tuntenut tai olleet rakastavaisia. Asian kipeyden vuoksi Adja ei kysellyt ikinä emoltaan enempää, eikä oikeastaan halunnut edes tietää isästään. Nika kuitenkin rakasti Adjaa, ja oli tuolle lämmin ja läheinen emo. Adja tuli monella tapaa enemmän emoonsa, joka oli myös overo ja herkkäluontoinen. Nika ei myöskään ollut kummoinen selviytyjä, joten tuo joutui tekemään päätöksen palaamisesta hermien Solaan. Tamma oli pysynyt sieltä poissa Adjan syntyperään liittyvän häpeän takia, mutta päätti päästä pelostaan yli varsansa tähden. Nikan onneksi Solassa tuohon suhtauduttiin hyvin, ja kaksikko sai jäädä. Adja sai hyvän ja turvallisen lapsuuden, tuolla oli kavereita muista varsoista ja turvallisia aikuisia ympärillään. Kykynsä Adja huomasi jo pienenä, ja tieto levisi Solassa varsin monen korvaan. Nika oli ylpeä tyttönsä kyvystä ja kannusti tuota auttamaan muita, vaikka se olikin Adjalle tuskallista. 20- vuotiaana Adja alkoi seurustella Matthew nimisen orin kanssa. Nika oli aluksi huolissaan tyttärestään, mutta lämpeni nopeasti sysirautiaalle orille. Matthew oli hellä ja kiltti, eikä ikinä tekisi Adjalle mitään pahaa. Matthew kuitenkin oli Nikaa vastaan siinä, että Adjan pitäisi auttaa kaikkia. Adjan terveys ei kestäisi, ja Matthewn mielestä moni käytti Adjan kykyä hyväkseen välittämättä vähääkään kuinka paljon haittaa siitä tuli Adjalle. Nika ja Matthew törmäsivät käsityksissään vähän väliä, mutta ei heidän välinsä menneet poikki. Sitä paitsi, Nika oli sairastunut itsekin. Adjan lähestyessä 23 vuoden ikää, emon kunto alkoi mennä vain huonommaksi. Nikan kaulaan ja kylkiin alkoi muodostua patteja, joista isoimmat olivat jopa kavion kokoisia. Adja vietti paljon aikaa emonsa kanssa, mutta ei osannut käyttää kykyään tarpeeksi hyvin auttaakseen emoaan. Nika kuihtui nopeasti, ja loppua kohden Adja ei pystynyt edes helpottamaan emonsa oloa, koska tuon kivut olivat liian kamalat Adjan kestettäväksi. Eikä Nika halunnut tyttärensä apua, koska pelkäsi tuon puolesta muustakin syystä. Adja oli nimittäin noihin aikoihin kantavana. Lopulta Nika kuoli syöpään. Onneksi Adjalla oli ymmärtäväinen Matthew tukenaan. Suru ja emon hoitaminen kuitenkin vaati veronsa, ja Adja sai keskenmenon hyvin pian emon kuoleman jälkeen. Pariskunta yritti jatkaa elämäänsä eteenpäin. Adja kuitenkin koki syyllisyyttä siitä ettei osannut hoitaa emoaan, ja auttoi vielä enemmän hermejä. Vähän Matthewlta salassa, koska ori ei pitänyt siitä että Adja vaaransi terveyttään. Ja kumpa Adja olisi kuunnellut. He yrittivät saada varsaa vielä pariin otteeseen, mutta raskaus meni aina kesken. Matthew oli valmis hautaamaan perhesuunnitelmat jo pelkästään siksi, kuinka rankkoja raskaudet ja keskenmenot olivat Adjan keholle ja mielelle. Matthew toivoi, että jostain lyötyisi orpovarsa, jonka he voisivat adoptoida. Mutta varsaa ei tullut, ja Adja oli surun murtama, ja yhä huonokuntoisempi. Tamma kaljuuntui, ja laihtui ja vietti suuren osan ajasta vain nukkuen tai kivuissaan. Matthew kielsi ketään pyytämästä Adjan apua, koska pelkäsi tamman puolesta. Matthewlla oli kuitenkin eräs salaisuus. Adjan kyky vaikutti oriin no, hyvällä ja huonolla tavalla. Adjan oman surun takia tuo ei oikein hallinnut kykyään, ja tamman huomaamatta kyky kohdistui Matthewn melkein aina kun ori oli tamman vierellä. Koska Matthew oli terve, ainoa vaikutus oli hyvin voimakas hyvänolon tunne. Mutta olo sen jälkeen oli hirveä. Melkein kuin vieroitusoireisella. Matthew oli kuitenkin vahva, eikä halunnut huolestuttaa Adjaa. Onneksi Adja nukkui nykyään lähes kokoajan. Matthewn ei tarvinnut kertoa, ja tamman kyky toimi usein tamman nukkuessakin. Niin kamalalta kuin se tuntuikin, Matthew helpotti omaa oloaan Adjan nukkuessa. Tuon ei tarvinnut kuin koskea tammaan, ja Adjan kyky aktivoitui. Kyky siirsi Adjan elinvoimaa oriin, mikä pitkitti Adjan sairastumista. Matthew alkoi ymmärtää tilanteen alkavan riistäytyä käsistä. Adja voi huonommin, ja Matthew oli toivottoman riippuvainen ja tuon olo kävi sietämättömäksi yhä lyhyemmissä ajoissa. Lopulta Matthewn oli pakko tunnustaa, koska tuo pelkäsi liikaa Adjan puolesta. Sysirautias ori ehdotti, että hän lähtisi joksikin aikaa pois solasta, jotta saisi itsensä kuntoon. Adja oli loukkaantunut kuullessaan orin toimista tamman tietämättä ja ymmärsi väärin Matthew ehdotuksen. Adjan mielestä Matthew jätti hänet tuon kyvyn ja hedelmättömyyden takia. Tamma uskoi orin valehtelevan, kun Matthew yritti vakuuttaa että palaisi, ja hän yhä rakasti Adjaa, eikä perheettömyys merkinnyt tuolle mitään. Tilanne ei mennyt ollenkaan hyvin, mutta Matthew lähti. Adjan maailma oli romahtanut, tuo ei tiennyt minne ori oli mennyt tai tulisiko tuo ikinä takaisin. Meni vain muutama päivä, ja Solan vartijana tunnettu Thor toi Adjalle kamalan tiedon. Matthewn ruumis oli löytynyt erään kallion juurelta. Ori oli pudonnut, tai hypännyt. Adja uskoi jälkimmäiseen. Kaikki Solassa eivät olleet niin ymmärtäväisiä tilanteeseen, joten Adjan piti lähteä. Matthewn kuolemasta on kulunut muutamia vuosia, ja Adja pystyy nykyään vierailemaan Solassa, vaikka se onkin koti huonoille muistoille ja surulle.
Muuta:
Tarkistettu
Convidado:
16 de fev. de 2023
Tänne tästä lähtien liittymishakemukset ja hahmolomakkeet.
Nimi: Aitne
Skp: Tamma
Rotu: Tuntematon
Ikä: 64
Kumppani: -
Lauma: Violence
Asema: Parantaja
Kyky: -
Heikkous: Iän tuomat vaivat
Rp: Lacritsi
Luonne:
Vaikka ikä onkin rauhoittanut vanhaa tammaa, Aitne on kaukana stereotyyppisestä leppoisasta, rakastavasta ja elämän viisauksia jakavasta mummelista. Hän ei ole kadottanut kipinäänsä yhtään minnekkään. Aitne on aina ollut äkkipikainen ja riidanhaluinen persoona, jonka moraaliset hyveet ovat olleet lähes olemattomat. Eikä vanhus ole vuosikymmenien aikana muuttunut hirveästi. Aitne on edelleen melko itsekäs ja ainakin päällisin puolin kylmän oloinen persoona, jolta voi aina odottaa nyrpeää asennetta ja ivallisia kommentteja. Voisi luulla että Aitne menee vain tunteen mukana, mutta usein tuon pisteliäät sanat ovat tahallisia ja harkittuja. Aitnea ei kiinnosta jos hän loukkaa jonkun tunteita ja hän harvoin katuu sanojaan tai tekojaan. Ja jos joku sanoo vastaan, on se Aitnesta vain mukavaa piristystä. Kuitenkin, Aitne osaa olla myös asiallinen ja hillitty, jos vain haluaa olla. Parantajana tuo myös tietää paljon laumalaisten asioista ja haluaa kyllä aidosti auttaa muita. Suurin osa pysyy kuitenkin vain potilaan tasolla, eikä Aitne tunne mitään häpeää jättää joku hoitamatta jos kyseinen henkilö on tamman tielle tullut. Vanhus osaa ajatella muita ja pehmentää olemustaan, varsinkin pienten potilaiden kanssa. Vanhuuttaan Aitne on pehmennyt etenkin pieniä varsoja kohtaan ja on pienille kannustava ja ystävällinen. Aikuiset sen sijaan saavat herkästi pisteliäitä sanoja, valitusta, kärkkäitä mielipiteitä ja vihaisia mulkaisuja. Parantajana Aitnen on kuitenkin lähes pakko jaksaa kuunnella muiden murheita ja tarjota neuvoja ja apua. Ja pidättäytyä sanomasta kaikkea mitä haluttaisi sanoa. Työhönsä Aitne suhtautuu vakavasti, eikä ole kertomassa potilaiden asioita eteenpäin. Tamma on myös jokseenkin neuroottinen asuin ja työtilojensa järjestyksestä ja siisteydestä, kaiken täytyy olla juuri oikeassa paikassa. Aitnen perusolemus on yleensä kyyninen, sen oloinen ettei vanhusta kiinnosta paskaakaan mitä ympärillä tapahtuu. Aitne itse ja tamman välitön lähipiiri ovat tärkeitä, muu maailma saa vaikka palaa poroksi ympäriltä. Nuorempana Aitne oli mielellään mukana kaikessa draamassa ja tappeluissa, mutta vanhuuttaan tuota ei jaksa enää kiinnostaa muiden elämä niin paljoa. Tai lauman asiat noin muuten. Aitne hoitaa vain oman alueensa, ja jos hänellä on kaikki hyvin, ei muulla ole niin väliä. Kuntonsa heikentyessä Aitne on tajunnut oman haurautensa, joten mihinkään fyysiseen otteluun osallistuminen ei olisi edes viisasta. Ivallisesta ja jopa ilkeämielisestä huumoristaan huolimatta Aitnella on ihan mukavasti ystäviä ja tuttavia laumassa. Läheisiään kohtaan Aitne pystyy näyttämään pehmeämpää ja välittävämpää puoltaan. Vaikka vanhuksen kohdalla vittuilu on välittämistä joten mitään kunnon hempeilyä säpäkältä mummolta on turha odottaa.
Ulkonäkö:
Ikä ei ole kohdellut Aitnea hellästi. Siinä missä moni muu kuusikymppinen voisi vielä tehdä suhteellisen fyysistä työtä, 160cm korkean Aitnen keho rapistuu kovaa vauhtia. Ikävimpänä vaivana vanhuksella on lonkkakivut, jotka ovat omiaan eliminoimaan Aitnelta kävelyä nopeamman liikkumisen. Pakon edessä Aitne voisi päästä suhteellisen nopeaa, mutta mieluummin Aitne tyytyy verkkaisen rauhalliseen tahtiin. Aitne tuntee itsekin olonsa heiveröiseksi ja heikoksi, mutta ei siinä auta muu kuin hyväksyä oma raihnautensa. Loppuunsa vuosien parantajan työ ei ole ollut paras kannustin harrastamaan raskasta fyysistä toimintaa ja pitää taistelutaidoista tai fyysisestä kunnosta huolta. Eikä Aitnen elämäntavat ole nuorenakaan olleet parhaasta päästä. Turha itkeä kun paska on jo osunut tuulettimeen. Ilman kipuakin Aitne ei jaksa liikkua pitkiä matkoja ilman taukoa, ja varsinkin aamuisin pitkän paikallaan olon jälkeen liikkuminen on hidasta ja kankeaa. Vanhuksen askel on lyhyt ja köpöttelevä, ryhdin painuessa herkästi kumaraan. Toiseen vaaleanruskeaan silmään on tullut kaihi, mutta ainakin toistaiseksi Aitnen näössä ei ole suuremmin vikaa. Nuoruuden musta turkki on alkanut harmaantua voimakkaasti varsinkin jaloista ja päästä, eikä hapsuinen karva enää kiillä. Jouhet alkavat olla hopean raidallisia ja ohenevia. Hoikka tamma on siis hyvin perinteisen vanhuksen näköinen, vaikka kehossa onkin vielä lihasta ja muotoja. Ei Aitne mikään luuranko ole. Sanomattakin selvää, ettei Aitne ole enää nopea ja ketterä, tai fyysisesti kovin voimakas, mutta siitä huolimatta hän ei ole vaaratilanteessa täysin avuton. Mieleltään ja ajatuksen juoksultaan Aitne on kuitenkin terävä, ja töissään reipas ja nopea. Kolotukset ovat vain mitättömiä hidastuksia päivän askareissa. Aitne ei ole huolissaan terveydestään, onhan tuolla tietotaito pitää itsensä toimintakykyisenä, vaikka vanhuuden lottorivi onkin osunut huonoksi.
Menneisyys:
Aitnen tarina alkaa tuon vanhemmista, nuoresta parista nimeltä Ioseka ja Garson. Ioseka ja Garson olivat seurustelleet jonkin aikaa ja suuntasivat nyt Solaan, sen tuoman turvan takia. Ioseka, Aitnen äiti, oli kaksonen, kuten Iosekan isäkin oli ollut. Suvun tunnus jatkui, kun myös Ioseka sai kaksostyttäret, Aitnen ja Adellan. Perhe ei elänyt Solassa kuin muutaman vuoden, ennen kuin heidät häädettiin pois. Tai heidän isänsä, Garson häädettiin, muu perhe seurasi mukana. Garson nimittäin oli väkivaltainen perhettään ja muita kohtaan. Jonkin aikaa tuon käytöstä jaksettiin katsoa, ennen kuin häneltä evättiin pääsy Solaan. Garson vaati perheensä mukaan, ja Ioseka totteli, tuoden tyttäret mukanaan.
Aitne ja Adella olivat todella läheisiä. Identtisinä heillä oli myös erityinen side keskenään. He pystyivät tuntemaan toistensa tunteita pitkienkin matkojen päästä. Heidän täytyi vain ajatella toisiaan, jolloin he saivat häivähdyksen toisen mielialasta. Muutenkin heillä oli vahva yhteys, he pystyivät äärimmäisellä tarkkuudella arvaamaan toistensa ajatuksia ja sanoja. Ja varsinkin nuorena näyttäessään hämmästyttävän paljon toisiltaan, kaksikosta oli kiva jekuttaa kavereita vaihtamalla nimiään ja esittämällä toisiaan. Isän häätämisen myötä yhteydet Solaan katkesivat, mutta tytöt löysivät uusia ystäviä muiden hermien joukosta. Kotona kuitenkin oli synkkä varjo, isän henkinen ja fyysinen väkivaltaisuus ei ollut muuttunut miksikään Solan ajoista. Isän kiinnostus kohdistui enemmän äitiin ja Adellaan. Aitne sai toki osansa, mutta jostain syystä hän säästyi vähemmällä kuin siskonsa. Yleensä Aitne sai selkäänsä yrittäessään mennä väliin. Etenkin siskon ahdinnon Aitne huomasi helposti vaikka ei olisi ollut paikalla. Hieman kasvettuaan Aitne yritti suostutella äitiään ja siskoaan lähtemään. Ioseka kuitenkin pelkäsi lähtemistä, eikä Adella halunnut jättää äitiä. Eikä Aitne voinut jättää heitä. Kotona oleminen oli kuitenkin aina ahdistavaa, joten jo 12-vuotiaana Aitne alkoi viettää useamman päivänkin mittaisia aikoja poissa kotoa. Adella tuli usein mukaan, ja muutoin he olisivat lähteneetkin, mutta huoli äidistä ajoi heidät aina takaisin. Sentään Aitne ja Adella jäivät vähemmälle hakkaamiselle viettäessään aikaa poissa.
Jo noihin aikoihin Aitne alkoi kiinnostua parantamisesta ja lääkekasveista, ystävystyttyään muutaman niistä tietävän kanssa. Aitne oppikin asioita nopeasti ja varsin nuorella iällä hän saattoi kutsua itseään jo ihan osaavaksi parantajaksi. Äidin arki jatkui surkeana ja Aitne alkoi kyllästyä heidän tilanteeseensa ja äidin loputtomien vammojen hoitamiseen. Mutta äiti tai Adella eivät siirtyisi elämässä eteenpäin niin kauan kun isä olisi kuvioissa. Joten salaa läheisiltään Aitne alkoi suunnitella isänsä tappamista. Se kuitenkin pitäisi tehdä siten ettei Adella tai Ioseka ollut näkemässä. Aitne oli aikonut turvautua perinteiseen tapaan, mutta äitinsä lipsautuksesta Aitne oppi jotain uutta isästään. Ja löysi siten paljon helpomman ja väkivallattomamman keinon hoitaa asia. Isä oli vaikeasti allerginen eräille kasveille. Ainakin se heikentäisi isää sen verran että teini-ikäinen pystyisi tappamaan hänet. Joten Aitne alkoi etsiä äitinsä mainitsemia kasveja jotta voisi syöttää ne isälleen. Niiden keräämisessä menisi kuitenkin jonkin aikaa, kasvi ei ollut ihan joka niityllä kasvavaa sorttia. Eräällä etsintäretkellään Aitne sai yllättyä kun Adella oli lähtenyt sisarensa perään. Adellalla oli ikäviä uutisia, isä oli taas suuttunut, ja tällä kertaa äidille oli käynyt todella pahasti. Ioseka ei ollut kuollut, mutta tuo oli päiviä tajuttomana. Adellan pysytellessä äidin rinnalla, Aitne huomasi tilaisuutensa tulleen. Eikä asiaa muutenkaan voisi enää pitkittää, seuraavalla kerralla Ioseka kuolisi. Aitne pisti suunnitelmansa täytäntöön ja jo seuraavana iltana seurasi tyynen rauhallisesti vierestä, kun Garson tukehtui allergiashokkiinsa. Säälittävä ukko jopa anoi apua, mitä Aitne ei tietenkään antanut.
Ioseka heräsi muutaman päivän päästä, mutta Garson oli tehnyt peruuttamatonta vahinkoa. Emo jäi mykäksi, ja passiiviseksi, eikä osannut tehdä oikein mitään itsenäisesti. Eikä Aitne uskonut äidin tunnistavan heitä, tai ymmärtävän enää mitä ympärillä tapahtui. Siskokset huolehtivat emostaan, Aitnen katuessa ettei ollut tappanut isäänsä aiemmin. Adellakin vihoitteli hetken Aitnelle siitä ettei ollut kertonut murha-aikeistaan. Koska sisko olisikin auttanut ja tehnyt samoin. Ioseka oli alkanut kärsiä epileptisista kohtauksista, jotka pahenivat ajan kuluessa päivittäisiksi ja niin hirveiksi, että siskot tekivät radikaalin ratkaisun. Aitnen tietämyksen pohjalta myös äiti myrkytettiin. Siskokset tosin näkivät sen armollisena ratkaisuna niin Iosekalle kuin itselleenkin.
Kasvaessaan Aitne alkoi kallistua enemmän vaeltajan suuntaan, kun taas Adella oli enemmän paikkalintu. Vaikka he kasvoivatkin vähän erilleen, ja saattoivat olla pidempiäkin pätkiä näkemättä toisiaan, heidän suhteensa pysyi läheisenä. Adella olikin hyvä syy piipahtaa välillä kotiseudulla. Sitä paitsi, Aitnen ei tarvinnut enää olla niin huolissaan siskostaan. Adella oli kasvanut myös aikuiseksi, kovettanut vähän luonnettaan, eikä liikkunut enää yksin. Adella oli tavannut hermiorin nimeltä Baldur. Aitne ei tosin tehnyt siskon lähestymistä helpoksi, olihan hän hyvin suojelevainen Adellaa kohtaan. Ja vaikka shiresukuinen Baldur osoittautuikin aidosti välittävän Adellasta, oli sulhasehdokkaan kiusaaminen Aitnesta hauskaa. Aitne taisi ensitapaamisella uhata tappaa orin jos Adellalle sattuisi jotain. Onneksi Baldur ei ollut herkkänahkainen, vaan pisti rääväsuiselle Aitnelle vastaan. Hyvä vain, ei siskolle kelpaisikaan mikään nössykkä joka ei osaisi puolustautua. Aitnelle vittuilu oli vain hupia, mutta taisi Baldurkin jossain kohtaa lämmetä Aitnelle, vaikka tamma kävi varmasti orin hermoille jatkuvalla piikittelyllään.
Baldurin saapumisen jälkeen Aitnen ja Adellan yhteinen aika väheni, mistä Adella tunsi huonoa omatuntoa. Aitnea se ei kuitenkaan haitannut. Hän halusi antaa nuorelle parille tilaa, ja Aitnella oli omia menojaan. Aitne oli jatkanut toimintaa parantajana, ja saanut hyvää mainetta siltä saralta. Aitne oli kokeiluhenkinen ja onnistuikin kehittämään uusia hoitomuotoja siihen aikaan yleisiin tauteihin ja osasi hoitaa vammoja joiden edessä moni muu parantaja luovutti. Mutta hänellä oli myös huonoa mainetta. Ensinnäkin Aitne oli itsekäs ja ilkeämielinen, eikä auttanut ketä tahansa ilmaiseksi. Tamma oli myös todella kiinnostunut erilaisista myrkyistä ja huumaavista aineista ja ajautui niiden kanssa ongelmiin, sekä huonoon seuraan. Aitne ei tietenkään nähnyt asiassa mitään ongelmaa, arvaamaton lähipiiri toi vain mukavaa jännitystä. Ja muiden hyljeksimiin sieluparkoihin pystyi helposti tyydyttämään omaa kokeilun haluaan uusien myrkkyjen osalta. Ja jos joku alkoi sanomaan epäilyjä ääneen, osasi Aitne pistää muita ruotuun fyysisemminkin keinoin. Muilla pelaaminen oli hauskaa, jotkut raukat varmaan luulivat Aitnen olleen heidän ystävänsä tai jopa kiinnostunut enemmänkin. Oikeasti Aitne ei välittänyt kenestäkään huonommissa piireissä.
Aitne piti väkivaltaisemman puolen elämästään salassa Adellalta. Ja Adellan salassa muilta. Vaikka Aitnesta vaarallisuus oli hauskaa, hän ei halunnut epäilyttävän seuransa huomiota ja ongelmia Adellalle. Etenkin nyt, kun Baldur ja Adella suunnittelivat perheenlisäystä. Kun Aitne meni tapaamaan siskoaan, oli hän hyvinkin vainoharhainen siitä että joku tuttu seurasi. Ja jos seurasi, Aitnelle ei tuottanut omantunnon tuskia vähentää lähipiiristään henkilöitä. Valitettavan tunnetuksi Aitnen teki eräs Toboe niminen hermiori, jonka Aitne tappoi, Toboen uhatessa suutuksissaan Aitnen sisarta. Toboe oli Solasta, jonkun tunnetumman perheen poika. Aitne ei tietenkään ollut tehnyt mitään väärää omasta mielestään, hän oli vain suojellut siskoaan. Huono homma oli vain se, että koska Toboe oli suhteellisen tunnettu Solassa ja sen ulkopuolella, kantautui Aitnen puuhat jopa Adellan korviin. Eikä sisko puolisoineen ollut hurjan tyytyväinen. Kuolleiden sijasta he tosin olivat enemmän huolissaan Aitnesta, siitä että tamma asetti itsensä tahallaan vaaraan ja oli selvästi ongelmissa tiettyjen huumaavien aineiden kanssa. Siskonsa vaatimuksesta Aitne sitten jäi asumaan pariskunnan luokse, ainakin siihen asti että selviäisi riippuvuudestaan. Aitnella oli tosin toinenkin motiivi jäädä. Hän halusi olla siskonsa ja tuon puolison tukena, Adellan synnytyksen lähestyessä. Heidän sukunsa tuntien ei olisi mikään yllätys jos Adella saisi kaksoset, lisäavusta tuskin olisi haittaa. Ja niin Adella saikin, Deimoksen ja Phoboksen.
Aitne pysyi perheen apuna jonkin aikaa, mutta paikoillaan oleminen oli hänelle hankalaa. Joten kun varsat olivat vähän kasvaneet, ja vanhemmat pärjäsivät ilman jatkuvaa apua, Aitne aloitti taas vaeltajan elämän. Tietenkin hän vieraili edelleen siskonsa perheen luona, muttei viipynyt ikinä hurjan kauaa. Sentään Aitne pysyi suhteellisen hyvin erossa isommista ongelmista. Pian 30 vuotta täyttävän Aitnen elämä sai uuden käänteen kun tuo tapasi Keyon -nimisen hermiorin. Keyon tarvitsi kaksikon tavatessa Aitnen parantajan taitoja, eikä Aitne aluksi ajatellut orista erityisemmin. He kuitenkin ystävystyivät, ja jossain kohtaa Keyon alkoikin tuntua kiinnostavalta. Ehkä sellaiselta johon voisi oikeasti ihastua, eikä vain pelleillä. Keyon oli alusta asti ollut kiinnostunut äkkipikaisesta tammasta, eikä aikonut luovuttaa helpolla. Odotus palkittiin, kun he alkoivat seurustelemaan. Ihan aidosti seurustelemaan, Aitne jopa esitteli Keyonin siskonsa perheelle. Yksi juttu Aitnea vain vähän häiritsi. Solasta kotoisin oleva Keyon halusi kovasti palata sinne asumaan. Aitne ei ollut siitä niin varma. Mitä hän tekisi Solassa? Ei hän tuntenut sieltä enää oikein ketään ja Aitne tiesi ettei paikallaan pysyttelevä elämä välttämättä sopisi hänelle. Sitä paitsi, Aitne ei todellakaan uskonut että hänet edes päästettäisiin Solaan, olivathan siellä asuvat aika nihkeitä väkivaltaisille menneisyyksille. Mutta kumppaninsa takia Aitne lupasi yrittää ja sai yllättyä kun hänet päästettiinkin Solaan, vaikka kyräilijöitä toki löytyi. Solaan siirtymisen jälkeen kaksikon suhde eteni nopeasti, ja Aitne oli pian kantavana. Hän olisi helposti voinut hankkiutua varsoista eroon, mutta päättikin antaa raskauden jatkua, osittain Keyonin suostuttelemana. Ehkä perhe-elämä olisi se mitä Aitne kaipasi. Ehkä Solassa eläminen olisikin oikea päätös. Hän pääsisi kuitenkin aina tapaamaan siskoaan, ehkä siskokin muuttaisi tänne. Aitne alkoikin suostutella siskoaan muuttamaan, mutta Adella ja Baldur halusivat odottaa omien varsojensa kasvamista vielä jonkin aikaa. Aitne ei täysin ymmärtänyt miksi, Solaahan pidettiin hyvänä paikkana lapsiperheille. Yllätys yllätys, Aitne sai kaksoset. Mutta äidiksi tuleminen ei oikeastaan tuntunut miltään. Sola ei tuntunutkaan oikealta paikalta. Aitnella oli ikävä siskoaan. Voisivatko he muuttaa lähemmäs Adellaa ja Balduria? Sitten myöhemmin he kaikki voisivat ehkä muuttaa Solaan?
Keyon ei voinut käsittää miksei Aitne voinut vain olla onnellinen. He olivat turvassa, heillä oli perhe, ystäviä, Aitne pääsisi kyllä vierailemaan siskonsa luokse jos halusi. Ja eikö sisko aikonut tulla tänne pian muutenkin? Kaksikon erimielisyydet kasvoivat ja Aitnen tunne tilanteen vääryydestä kasvoi. Suoraan sanottuna perhe-elämä oli tylsää. Keyonille ei kuitenkaan sopinut että Aitne lähtisi ja jättäisi hänet yksin kaksosten kanssa. Riidat asiasta kasvoivat, kunnes Aitnen mitta tuli täyteen. Ja tamma lähti. Keyon ei uskonut Aitnen olleen tosissaan, mutta niin tuo oli. Siinäpähän kasvattaisi niin paljon haluamansa ipanat itse, Aitne irtisanoutui siitä hommasta täysin ja jätti Solan taakseen. Tietenkin Aitne suuntasi siskonsa luokse, mutta siellä odotti surullinen näky. Adella ja Baldur oli tapettu. Aitne hautasi heidät, ennen kuin yritti etsiä kadonneita Deimosta ja Phobosta. Varsoja ei kuitenkaan löytynyt ja Aitne alkoi pian uskoa siskonlasten kuolleen myös. Etelässä ei joka tapauksessa ollut enää mitään Aitnelle, joten tuo suuntasi pohjoiseen.
Muutaman mutkan kautta Aitne päätyi liittymään Violenceen parantajaksi ja rakentamaan uutta elämää lauman parissa. Toisinaan Aitne kuitenkin ajatteli siskoaan ja omia lapsiaan. Oliko hän tehnyt väärin hylätessään oman jälkikasvunsa? Vuosien kuluessa Aitne ei kuitenkaan viitsinyt alkaa selvittämään mitä heille kuului, antoi heidän elää omaa elämäänsä jos edes olivat elossa. Aitne yritti unohtaa aikaisempaa elämäänsä, kunnes lähes kolmen vuosikymmenen päästä laumaan saapui tutun nimen omaava ori ja Aitne sai huomata ettei omena ollut pudonnut kauas puusta. Deimos ei kuitenkaan vaikuttanut muistavan Aitnea, eikä Aitne aluksi aikonut sekoittaa omaa tai orin päätä sukulaissuhteella. Lopulta Aitne ei kuitenkaan voinut olla hiljaa asiasta ja onneksi ei ollut. Nykyään vanhuksella on melko läheinen suhde siskonpoikansa kanssa.
Kayo Kyky: Varjomanipulaatio. Kayo pystyy imemään itseensä varjoja ympäristöstään ja muuntamaan ne eräänlaiseksi aseeksi tai puolustuskeinoksi. Varjoja pystytään ohjaamaan kohti kohdetta ja osuessaan kohteeseen ne aiheuttavat polttavaa kipua. Varjojen vahvuudesta riippuen kipu voi tuntua vain samalta kuin nokkosen pistos tai yhtä pahalta kuin palovammat. Kyky kuitenkin vaikuttaa myös varsaan itseensä, ja on paljolti sidoksissa tunteisiin, etenkin negatiivisiin tunteisiin. Kyky on yöllä vahvempi, koska pimeää on enemmän ja varjot ovat selkeämmät. Kyvyn ulottuvuus on vain joitain metrejä. Varjoja itseensä kerättyään, ne muuttuvat pikimustaksi, selkeästi ympäristöstä erottuvaksi aineeksi. Maata ja eri pintoja pitkin liikkuessa se kiertyvät uhrin ja Kayon ympärille, aiheuttaen polttavan/syövyttävän kivun tunteen. Kosketuksessa musta aine tuntuu öljymäiseltä tai tahmaiselta. Kyky ei pysty sytyttämään mitään palamaan, vaikka saattaakin jättää jälkiä esimerkiksi puiden runkoihin tai ruohikkoon. Myöskään uhriin ei jää ulkoisia merkkejä, vaikka kirvely voikin jatkua jonkin aikaa kyvyn poistuttua. Varjojen energia on rajallinen, eikä yksittäisen varjon käyttäminen kestä kovin kauaa. Uhrin onneksi aine on melko helppo ravistella pois iholta.
Muutoksia muutamalle hahmolle Adja Muuta: Adjan isä on Tichon Kent, mutta Adja ei tiedä siitä. Jahar, lisäystä heikkouteen Heikkous: Jaharin näkö on heikko vanhan vamman takia. Orin tarkka näkö kattaa vain noin metrin, ja muutaman metrin etäisyydellä kaikki on sumeaa. Jahar ei siis näe kovin kauas. Tuo pystyy kuitenkin taistelemaan ja liikkumaan itsenäisesti tiheässäkin metsässä. Pimeällä tai muuten heikosti valaistussa paikassa ori on täysin sokea.
Tässä vielä: Ääni/tunnari: https://open.spotify.com/track/3lUljv8dQ66rCPw8Z5G5Ms?si=T7MuVvVbStiFucteY10GnQ&utm_source=copy-link Kuva: https://i.gyazo.com/3f04572454704b93353d864bfcba680a.png
Nimi: Awakening snow
Kutsumanimi: Adja
Skp: Tamma
Ikä: 28 vuotta
Rotu: Paint/Akhaltek
Kumppani: -
Lauma: Hermi
Asema: Vaeltaja/Solan hermi
Heikkoudet: Fyysisesti heikko, usein sairas ja huonovointinen. Adja ei osaa eikä halua taistella, eikä tuon luonne tee tuota ainakaan vahvemmaksi.
Rp: Lacritsi
Kyky: Kosketusparantaminen. Adja pystyy parantamaan erilaisia vammoja koskettamalla autettavaa. Suoraan vammaan tai haavaan tuon ei tarvitse koskea, jotta kyky toimisi. Nykyään Adja osaa hallita kykyään paremmin, tuo voi säädellä kuinka paljon vammaa hoitaa, tai voi keskeyttää parantamisen jos siltä tuntuu. Tamma voi hoitaa vamman osittain, tai vain helpottaa jonkun kipuja, ilman että vamma paranee. Parantaminen on autettavalle varsin miellyttävä kokemus, kun kivut helpottuvat ja Adjan kyky antaa huumaavan hyvänolon tunteen. Tamma pystyy säätelemään tätäkin nykyään, onneksi. Adjalle kyvyn käyttäminen on kamalaa. Kyky vie tamman voimia ja terveyttä, ja Adja tuntee parannettavan kivut itse. Mitä vakavampi vamma, sitä vaikeampi ja kivuliaampi se on parantaa. Adjan vointi voi olla huono pitkään parantamisen jälkeen, ja tamma kärsii usein haamukipuja ja huimausta vanhoistakin parannuksista. Myrkkyjä ja kulkutauteja tuo ei ole juurikaan parantanut, eikä tiedä mitä niiden hoitamisesta seuraisi. Adja ei pysty hoitamaan itseään, tai antamaan itselleen hyvän olon tunnetta.
Luonne: Adja on herkkä, hieman ujo tamma. Tuo on äärimmäisen hyvätahtoinen, mikä ei oikein palvele tammaa tuon kyvyn kanssa. Adjan itsetunto on heikko, ja tuolle on vaikea ilmaista mielipidettään tai sanoa vastaan. Adjan saa siis helposti painostettua tekemään asioita, joita tuo ei halua tehdä. Tamman herkkää luonnetta on käytetty paljon hyväksi eritoten parantamisessa, mikä on pilannut tamman terveyden. Toisaalta Adja on osasyyllinen itsekin, koska tuo monesti haluaa auttaa ja olla hyödyksi. Tamma ei halua olla vaivaksi ja tuosta tuntuu että tuolle ollaan ystävällisiä vain säälistä, tai että kohta joku pyytää apua. Kieltäytyminen saa Adjan tuntemaan voimakasta syyllisyyttä, vaikka tuon vointi ei parantamista kestäisikään tai vaikka tuo ei kyseistä henkilöä haluaisikaan auttaa. Adja on rauhallinen ja vähän surumielinen näky. Sentään tamman kyky on antanut tuolle vaikuttavan kivunsietokyvyn.
Ulkonäkö: Adja on siro, joutsenkaulainen overo. Laikkukuviota tammalla on melko harvassa, pääosin kasvoissa, ja kaulalla. Laikut ovat väriltään tummansuklaan ruskeat. Kuviot ovat melko symmetriset kehon molemmin puolin. Muutoin tamman ohut karva on puhtaan valkea. Adjan iho on vaalean punainen, eli esimerkiksi tuon turpa, silmänympärykset ovat vaaleanpunaiset. Tamman kaviot ovat myös vaaleat. Silmät ovat ruskeat, mutta taittuvat sävyltään vähän oranssiin. Adjan jouhet, ne harvat mitä tammalla on, ovat valkoiset. Tuo on menneisyydestä johtuen tamma on menettänyt harjansa täysin ja häntäjouhetkin ovat ohuet, ja lyhyenä tupsuna hännänpäässä. Harjan kohdalla Adjan iho näkyy, eli sekin on vaaleanpunainen juova. Jouhet eivät ole kasvaneet takaisin, vaikka Adja olisikin välissä paremmassa kunnossa. Tamman kyky näkyy tuon kehosta. Adja on lihakseton ja laiha, eikä tunnu saavan painoa vaikka kuinka söisi. Adja pitää itseään rumana. Kyky on myös vienyt tuon fyysisen terveyden, joten Adja on usein pahoinvoiva, heikko ja sairastuu herkästi. Rodultaan Adja on akhaltekin ja paintin risteytys, mutta tamma muistuttaa rakenteeltaan enemmän hoikkaa ja korkeaa akhaltekia. Adjan säkäkorkeus on 175cm.
Menneisyys: Adja syntyi vaeltavalle paint-tammalle, nimeltä Nika. Nika ei hurjasti halunnut puhua Adjan isästä, mutta Adja tuli siihen uskoon, ettei kaksikko ollut tuntenut tai olleet rakastavaisia. Asian kipeyden vuoksi Adja ei kysellyt ikinä emoltaan enempää, eikä oikeastaan halunnut edes tietää isästään. Nika kuitenkin rakasti Adjaa, ja oli tuolle lämmin ja läheinen emo. Adja tuli monella tapaa enemmän emoonsa, joka oli myös overo ja herkkäluontoinen. Nika ei myöskään ollut kummoinen selviytyjä, joten tuo joutui tekemään päätöksen palaamisesta hermien Solaan. Tamma oli pysynyt sieltä poissa Adjan syntyperään liittyvän häpeän takia, mutta päätti päästä pelostaan yli varsansa tähden. Nikan onneksi Solassa tuohon suhtauduttiin hyvin, ja kaksikko sai jäädä. Adja sai hyvän ja turvallisen lapsuuden, tuolla oli kavereita muista varsoista ja turvallisia aikuisia ympärillään. Kykynsä Adja huomasi jo pienenä, ja tieto levisi Solassa varsin monen korvaan. Nika oli ylpeä tyttönsä kyvystä ja kannusti tuota auttamaan muita, vaikka se olikin Adjalle tuskallista. 20- vuotiaana Adja alkoi seurustella Matthew nimisen orin kanssa. Nika oli aluksi huolissaan tyttärestään, mutta lämpeni nopeasti sysirautiaalle orille. Matthew oli hellä ja kiltti, eikä ikinä tekisi Adjalle mitään pahaa. Matthew kuitenkin oli Nikaa vastaan siinä, että Adjan pitäisi auttaa kaikkia. Adjan terveys ei kestäisi, ja Matthewn mielestä moni käytti Adjan kykyä hyväkseen välittämättä vähääkään kuinka paljon haittaa siitä tuli Adjalle. Nika ja Matthew törmäsivät käsityksissään vähän väliä, mutta ei heidän välinsä menneet poikki. Sitä paitsi, Nika oli sairastunut itsekin. Adjan lähestyessä 23 vuoden ikää, emon kunto alkoi mennä vain huonommaksi. Nikan kaulaan ja kylkiin alkoi muodostua patteja, joista isoimmat olivat jopa kavion kokoisia. Adja vietti paljon aikaa emonsa kanssa, mutta ei osannut käyttää kykyään tarpeeksi hyvin auttaakseen emoaan. Nika kuihtui nopeasti, ja loppua kohden Adja ei pystynyt edes helpottamaan emonsa oloa, koska tuon kivut olivat liian kamalat Adjan kestettäväksi. Eikä Nika halunnut tyttärensä apua, koska pelkäsi tuon puolesta muustakin syystä. Adja oli nimittäin noihin aikoihin kantavana. Lopulta Nika kuoli syöpään. Onneksi Adjalla oli ymmärtäväinen Matthew tukenaan. Suru ja emon hoitaminen kuitenkin vaati veronsa, ja Adja sai keskenmenon hyvin pian emon kuoleman jälkeen. Pariskunta yritti jatkaa elämäänsä eteenpäin. Adja kuitenkin koki syyllisyyttä siitä ettei osannut hoitaa emoaan, ja auttoi vielä enemmän hermejä. Vähän Matthewlta salassa, koska ori ei pitänyt siitä että Adja vaaransi terveyttään. Ja kumpa Adja olisi kuunnellut. He yrittivät saada varsaa vielä pariin otteeseen, mutta raskaus meni aina kesken. Matthew oli valmis hautaamaan perhesuunnitelmat jo pelkästään siksi, kuinka rankkoja raskaudet ja keskenmenot olivat Adjan keholle ja mielelle. Matthew toivoi, että jostain lyötyisi orpovarsa, jonka he voisivat adoptoida. Mutta varsaa ei tullut, ja Adja oli surun murtama, ja yhä huonokuntoisempi. Tamma kaljuuntui, ja laihtui ja vietti suuren osan ajasta vain nukkuen tai kivuissaan. Matthew kielsi ketään pyytämästä Adjan apua, koska pelkäsi tamman puolesta. Matthewlla oli kuitenkin eräs salaisuus. Adjan kyky vaikutti oriin no, hyvällä ja huonolla tavalla. Adjan oman surun takia tuo ei oikein hallinnut kykyään, ja tamman huomaamatta kyky kohdistui Matthewn melkein aina kun ori oli tamman vierellä. Koska Matthew oli terve, ainoa vaikutus oli hyvin voimakas hyvänolon tunne. Mutta olo sen jälkeen oli hirveä. Melkein kuin vieroitusoireisella. Matthew oli kuitenkin vahva, eikä halunnut huolestuttaa Adjaa. Onneksi Adja nukkui nykyään lähes kokoajan. Matthewn ei tarvinnut kertoa, ja tamman kyky toimi usein tamman nukkuessakin. Niin kamalalta kuin se tuntuikin, Matthew helpotti omaa oloaan Adjan nukkuessa. Tuon ei tarvinnut kuin koskea tammaan, ja Adjan kyky aktivoitui. Kyky siirsi Adjan elinvoimaa oriin, mikä pitkitti Adjan sairastumista. Matthew alkoi ymmärtää tilanteen alkavan riistäytyä käsistä. Adja voi huonommin, ja Matthew oli toivottoman riippuvainen ja tuon olo kävi sietämättömäksi yhä lyhyemmissä ajoissa. Lopulta Matthewn oli pakko tunnustaa, koska tuo pelkäsi liikaa Adjan puolesta. Sysirautias ori ehdotti, että hän lähtisi joksikin aikaa pois solasta, jotta saisi itsensä kuntoon. Adja oli loukkaantunut kuullessaan orin toimista tamman tietämättä ja ymmärsi väärin Matthew ehdotuksen. Adjan mielestä Matthew jätti hänet tuon kyvyn ja hedelmättömyyden takia. Tamma uskoi orin valehtelevan, kun Matthew yritti vakuuttaa että palaisi, ja hän yhä rakasti Adjaa, eikä perheettömyys merkinnyt tuolle mitään. Tilanne ei mennyt ollenkaan hyvin, mutta Matthew lähti. Adjan maailma oli romahtanut, tuo ei tiennyt minne ori oli mennyt tai tulisiko tuo ikinä takaisin. Meni vain muutama päivä, ja Solan vartijana tunnettu Thor toi Adjalle kamalan tiedon. Matthewn ruumis oli löytynyt erään kallion juurelta. Ori oli pudonnut, tai hypännyt. Adja uskoi jälkimmäiseen. Kaikki Solassa eivät olleet niin ymmärtäväisiä tilanteeseen, joten Adjan piti lähteä. Matthewn kuolemasta on kulunut muutamia vuosia, ja Adja pystyy nykyään vierailemaan Solassa, vaikka se onkin koti huonoille muistoille ja surulle.
Muuta:
Tänne tästä lähtien liittymishakemukset ja hahmolomakkeet.