Magical nature

Kyky 

Dracaryksella on kyky luoda eräänlaisia harhanäkyjä/eläviä painajaisia. Kyky toimii niin, että saadessaan näköyhteyden kohteeseensa, Dracarys voi luoda oman mielensä avulla toisen mieleen kauhistuttavia kuvia, tai jopa suoranaisia harhanäkyjä. Dracarys ei itse näe sitä, mitä kohde näkee, sillä näyt ovat aina yksilökohtaisia, jotka perustuvan kohteen omiin pelkoihin. Toisinaan hän kuitenkin saattaa nähdä katkelmia kohteiden painajaisista unissaan, mutta hän ei osaa yhdistää tätä kykyynsä. Pelkkä näköyhteys kohteeseen riittää, eli matkalla ei ole väliä, mutta kykyä on helpompi hallita lähempää. Näköyhteyden katkeaminen hetkeksi ei lopeta näkyjä heti, mutta pidempi katkos saa näyt loppumaan. Tällä hetkellä Dracarys voi käyttää kykyään vain yhteen kohteeseen kerrallaan, mutta sitä on mahdollista harjoittaa. Tällöin kuitenkin kyvyn käyttäminen muuttuu raskaammaksi ja haastavammaksi. Yleisimmät reaktiot näkyihin ovat pelosta lamaantuminen ja pakoreaktio, mutta näyn voimakkuudesta, kauheudesta, ja kohteen psyykkeestä riippuen myös hysteerinen paniikkikohtaus on mahdollista. Käyttäessään kykyään Dracarys on haavoittuvainen, sillä hän joutuu keskittymään täydellisesti kohteeseensa. Lisäksi voiman käytöstä seuraa yleensä sivuvaikutuksia, sillä se on henkisesti hyvin raskas, ja toisinaan kuluttaa myös paljon fyysisiä voimia. Unettomuus ja painajaiset ovat hyvin yleisiä oireita voiman käytön jälkeen.

Luonne

Dracarys on perinyt suurimmalta osin emänsä kovapäisen ja vaativan luonteen, mutta osaa toisinaan olla myös isänsä tapaan lempeä ja suoranainen herrasmies. Ensikohtaamisella ori yleensä käyttäytyykin melko varautuneesti ja epäileväisesti, jopa hiukan uhkaavasti. Tutustuessa kuitenkin huomaa orin olevan melko rento tyyppi, sekä hieman imarteleva ja flirttaileva. Vaikkei ori varsinaisesti kannusta väkivaltaa, on hän taitava taistelija ja aina valmis vastaamaan haasteeseen, eli jonkin sortin tappelupukarin sielua tästä löytyy.
Dracarys on omanarvontunteva, muttei turhan ylpeä tai nokkava - vaikka sitäkin joskus esiintyy. Hän pitää itseään kylmähermoisena, mutta todellisuudessa saattaa tulistua melko helposti liikaa provosoituna. Dracarys ei ole niinkään seurankipeä ja viihtyy kyllä myös omissa oloissaan, muttei todellakaan kaihda seuraa. Hän on luotettava ja rehellinen, joskin joskus melko ajattelematon. Jos vaikkapa jokin seurassa ei miellytä, saattaa hän töksäyttää mielipiteensä sen kauheammin kaunistelematta.
Suuttuessaan Dracarys on pitkävihainen, ja vie kauan aikaa, ennen kuin ori on valmis edes harkitsemaan anteeksiantoa. Vihan kohteilleen ori on yleisemmin töykeä ja välinpitämätön, mitä nyt tuhahduksia ja mulkaisuja saattaa tuon tuosta jaella. Harvemmin Dracarys on suoranaisesti aggressiivinen tai hyökkäävä, ellei kyseessä ole jotain todella väärää, jota ori on toiselta kokenut. Rakastuessaan taas ori on huomaavainen ja suojelevainen kumppaniaan kohtaan. Pelkässä ihastumisessa Dracarys on erittäin kohtelias ja asiallinen, mutta ei välttämättä tunnusta tunteitaan suoraan.
Dracarys koittaa välttää aloittamasta riitoja ja tappeluita, mutta toisaalta jotkut hevoset vain ansaitsevat saada turpaansa. Muutoin niin leppoisa ja mukava hevonen on kiihdyksissään melko pelottava näky, jonka jalkoihin vähänkin arempi hevonen ei varmasti mielellään haluaisi jäädä.

Ulkonäkö

Dracarys on huimat 180cm korkea, perinteinen lehmänkirjava irlannincob. Orin vanhemmatkin ovat kummatkin suurikokoisia, mikä juontuu todennäköisesti sukupolvien takaisesta shiren perimästä. Tarkalleen ottaen Dracarys on mustankirjava tobiano. Hänellä on läsin koristama, suoralinjainen musta pää, joka kiinnittyy paksuun, lyhyehköön kaulaan, tummat silmät ja pienehköt, teräväkärkiset korvat. Kaula on kurkusta aina ryntäille asti musta, jonka lisäksi mustaa yltää vielä polviin asti jalkojen etupuolella. Sen lisäksi vatsa, kyljet sekä noin puolet reisistä ovat mustat. Täten orin niska, kainalot, selkä ja jalat polvista ja kintereistä alaspäin ovat valkoiset. Selässä ja lavoilla on muutama satunnainen, hento pilkku.
Dracaryksella on erittäin paksut, tuuheat ja pitkät jouhet. Valko-musta kirjava häntä yltää kintereisiin asti, eikä ori yleensä annakkaan häntänsä kasvaa sen pidemmäksi. Reilusti yli kaulan yltävä harja on suurimmalta osin valkoinen, lukuun ottamatta mustaa otsaharjaa ja sään paikkeilla olevaa mustaa raitaa. Ori omaa myös rodunomaiset runsaat ja tuuheat vuohiskarvat, jotka peittävät alleen musta-valko kirjavat kaviot. Leuan alla kurkusta noin turvanjuureen asti on partaa muistuttavaa pidempää karvaa. Vaikkei Dracarys varsinaisesti piittaa sen kummemmin ulkonäöstään, pyrkii ori pitämään jouhensa aina siistinä ja puhtaana.
Kaiken kaikkiaan Dracarys on näyttävä ja komea, lihaksikas ori. Kesäkarva on rungonmyötäistä ja tuo orin kehittyneen lihaksiston hyvin esille. Talvikarva puolestaan on silkkisen pehmeää ja pörheää, muttei kuitenkaan tee hevosesta pyöreän näköistä. Jopa paksun talvikarvan alta voi nähdä, että kyseessä on voimakas ori. Dracarys kantaa itseään voimakkaasti ja ryhdikkäästi, antaen itsestään näin omanarvontuntevan kuvan. Ori on voimakas ja kestävä, mutta nopeutta sen sijaan ei niinkään löydy. Varmajalkaisena hevosena Dracarys olisikin vahvimmillaan vaikeakulkuisessa maastossa, jossa vastustajakaan ei pääsisi käyttämään nopeutta. Etenkin orin takajalat ovat erittäin vahvat, joten hyppy- ja potkuvoimaa riittää.
Muutaman arvenkin Dracarys on onnistunut keräämään elämänsä aikana. Orin kasvoissa on pari viiltoarpea puuman hyökkäyksen jäljiltä. Toinen arpi kulkee nenäpiin yli kasvojen vasemmalta puolelta oikealle, ja toinen on juuri ja juuri väistänyt vasemman silmän, kulkien ulommasta silmäkulmasta poskelle. Lisäksi orin vasemmassa lavassa on viisi pitkää viiltoarpea samaisesta hyökkäyksestä.

​

Menneisyys

Vuosia sitten muuan violencelais-tamma, Audrey, tapasi Dreux-nimisen aderlinilaisen orin. Ensikohtaaminen oli kaikkea muuta kuin ihastuttava, sillä Audrey oli pudonnut ansakuoppaan ja reväyttänyt lihaksen jalastaan, kun rajakierroksella ollut Dreux sattui paikalle. Ori ilkkui ja kiusoitteli äksyä tammaa, joka kirosi ja uhkaili aderlinilaista kuopan pohjalta. Tarpeeksi saatuaan Dreux kuitenkin päästi tamman menemään, sillä ehdolla, että he tapaisivat joskus uudestaan. Päästäkseen pois kuopasta Audrey oli tietenkin suostunut, muttei todellakaan aikonut pitää lupaustaan.
Loppujen lopuksi Audrey ei kuitenkaan onnistunut välttelemään aderlinilaista, sillä Dreux onnistui kuin ihmeen kaupalla aina löytämään tiensä tamman luo. Omassa laumassaan Dreux oli kunnioitettu jäsen, silloisen upseerin vanhin poika, joten Audreyn kipakka luonne oli tehnyt oriin vaikutuksen. Siihen aikaan Dreux ei etsinyt kuin ystävää, oikeaa ystävää, joka ei mielistelisi orin edessä. Audrey taas oli yksi Violencen sotureista. Häikäilemätön ja ylpeä tamma, joka marssi uskollisena johtajansa rinnalla.
Dreux ei ollut ori huonoimmasta päästä. Hän oli siedettävää seuraa ja hän kunnioitti laumojen rajoja, mikä helpotti Audreyn työtä rajakierroksilla - vaikkei orilta muuten saanutkaan rauhaa. Dreux kesti Audreyn piikittelyn yllätävän hyvin, näytti jopa nauttivan siitä. Tarpeeksi vietettyään aikaa keskenään Audrey saattoi jo kutsua oria ystäväkseen. Tänä aikana oli Dreux ehtinyt jo kiintyä tammaan syvemmin kuin vain ystävänä. Audrey oli vahva ja itsenäinen, tavattoman kaunis tamma. Hänellä oli tummat silmät, joissa oli ilkikurinen katse ja pitkä, silkkisen pehmeä harja. Dreuxin jokaisen päivän kohokohta oli tavata Audreyn kanssa ja vain ihailla hänen kauneuttaan.
Vuosien saatossa kaksikko kuitenkin läheni entisestään. Audreykin oli huomannut, kuinka huomaavainen ja komea ori Dreux oli. Hänellä oli syvä ääni ja kevyesti lainehtivat, tummat jouhet. Lempeästä luonteestaan huolimatta hän oli selvästikin valmis ja kykeneväinen puolustamaan Audreyta. Niinpä eräänä kesäiltana kaksikko viimein tunnusti rakkautensa toisiaan kohtaan. Suhde oli pysynyt salassa sekä Aderlinilta, että Violencelta, ja parin tulevaisuus vaikutti valoisalta. Samassa laumassa eläminen olisi tietenkin ollut helpointa, mutta upseerin poikana Dreux ei voinut lähteä, eikä Audrey uskollisena soturina voinut hylätä paikkaansa laumassa. Kaksikon välille syntyi erimielisyyksiä ja riitaa, mutta kun Audrey huomasi olevansa tiineenä, hänen oli pakko kertoa puolisolleen. Mitä he nyt tekisivät?
Yksin tiineenä Audrey ei pärjäisi Violencessa, kun varsan isä ei ollut tiedossa laumalle. Aderlinissakaan ei katsottaisi hyvällä, että upseerin poika oli viekoitellut itselleen puolison vieraasta laumasta ja vieläpä saattanut tämän tiineeksi. Ainoa vaihtoehto oli siis lähteä, hylätä vanha elämä tutussa ja turvallisessa laumassa, ja koittaa selvitä omin avuin. Ehkä se olisikin onnistunut hiljaisesti ja nopeasti, ellei muuan violencelainen tiedustelija olisi varjostanut Audreyta ja sattunut kuulemaan kaiken. Kyseinen ori oli nimittäin iskenyt silmänsä Audreyyn ja aikoi kosia tätä, mutta saatuaan selville tamman salaisuuden, kiirehti tiedustelija heti takaisin laumaan. Petettynä ja suutuspäissään ori kertoi näkemänsä lauman johtajalle, joka tuomitsi Audreyn välittömästi teloitettavaksi petturuudesta ja vihollislauman kanssa veljeilystä. Teloitusyksikkö lähetettiin matkaan, kohteenaan tiine tamma ja tämän salarakas.
Teloitusyksikkö saavutti pariskunnan Violencen etelärajalla. Kyvykkäänä soturina Audrey olisi helpostikin voinut taistella, mutta entisiä laumatovereita vastaan käyminen tuntui mahdottomalta. Niinpä vasten kaikkia periaatteitaan, Audrey pakeni Dreuxin käskystä, kun ori jäi itse pidättelemään vihollisjoukkoa. Taistelu oli verinen ja uuvuttava, mutta upseerin poikana Dreux tiesi kikan jos toisenkin. Teloitusyksiköllä oli kuitenkin määräylivoima, eikä Dreux voinut tappaa yhtä vihollista, kun jo toinen roikkui orin lihoissa kiinni. Lopulta Dreux joutui vetäytymään, sillä hän ei aikonut kuolla ennen kuin tapaisi poikansa. Dreux kadotti jälkensä jokeen ja onnistui eksyttämään Violencen joukot. Seuraavaksi oli löydettävä Audrey, joka olisi helppo kohde saalistajille yksin ja tiineenä tuntemattomalla alueella.
Haavoittunut Dreux etsi puolisoaan kolme kuukautta. Paetessaan teloitusyksikköä jokeen, ori oli ajautunut kauemmas Audreysta, mutta hän ei luovuttanut. Hän ei lepäisi, ennen kuin löytäisi perheensä. Audrey puolestaan oli onnistunut pakenemaan puolisonsa uhrauksen ansiosta. Hän ei tiennyt, mitä Dreuxille oli käynyt ja se ahdisti häntä, mutta hän uskoi miehensä selvinneen. Normaalisti Audrey ei olisi pelännyt hermien alueella liikkumista, mutta pieni elämä, joka kasvoi hänen sisällään, oli tärkeämpi kuin mikään maailmassa. Audrey oli löytänyt turvallisen pienen luolan eräästä notkelmasta ja kävi joka päivä etsimässä puolisoaan, mutta merkkiäkään ei näkynyt.
Kului viikkoja, ennen kuin Audrey tunnisti tuulessa tutun tuoksun. Tuo vahva, tumma ja huumaava tuoksu, joka sai Audreyn vatsan solmulle - vai liekkö se vain olisi varsa liikahtanut. Tamma kiisi tuoksun perässä, pieni ahdistuksen sekainen innostus rinnassa palaen. Läheisellä niityllä hän sitten näki sen. Maassa makasi suuri, likainen möykky. Varovasti tamma asteli kasan luo, ja hänen aistinsa olivat osuneet oikeaan; se oli Dreux. Ori oli väsymykseltään kuukahtanut maahan, ja vaikka hän näyttikin kuolleelta, hän hengitti tasaisesti. Ruhjeiden ja mudan peittämä Dreux vavahti hereille tuntiessaan unensa läpi tutun, lämpimän ja rakastavan läsnäolon. Hänen tummat silmänsä kohtasivat Audreyn kauniit kasvot. "Minä löysin sinut", ori huokaisi hiljaa.

Pelkkä lepääminen rakkaan vierellä auttoi Dreuxin lopulta takaisin voimiinsa. Viimein löydettyään taas toisensa, saattoivat Audrey ja Dreux vihdoin asettua aloilleen ja alkaa valmistautua poikansa syntymään. Eikä aikaakaan, kun kaksihenkinen perhe sai viimein lisäystä. Orivarsa sai nimekseen Dracarys, ja hän sai kasvaa kahden rakastavan vanhemman kanssa. Vanhempien karikkoisesta elämästä huolimatta Dracarys sai elää turvallista ja tasaista elämää. Teini-ikäisenä Dracarys tapasi ujon ja sievän liinakko tamman, nimeltä Volasha. Kaksikon välille syntyi samanlainen side, kuin Dreuxin ja Audreyn välille aikanaan.
Hieman yli parikymppisenä Volasha jo synnyttikin Dracarykselle varsan. Pari sai valkopäisen rautiaan orivarsan, joka sai nimekseen Fyre. Fyren isovanhemmat olivat oikein kiintyneitä lapsenlapseensa, ja nyt jo hieman suurentunut perhe vaelsi ympäri hermien aluetta. Muuan vanhalta orilta he kuulivat hermien solasta, joka olisi täydellinen ja turvallinen paikka kasvattaa nuori varsa. Niinpä pieni lauma alkoi seurata vanhuksen kertomaa reittiä löytääkseen uuden, täydellisen kodin.
Sola osottautui jopa luultua paremmaksi kodiksi. Fyre varttui varhaisteiniksi vanhempiensa ja isovanhempiensa ympäröimänä. Nuorukaisella oli kuitenkin paljon intoa ja hän janosi seikkailua. Hän halusi tietää, mitä hermien alueen ulkopuolella olisi. Perhe kuitenkin kielsi häntä tiukasti poistumasta solasta, sillä se olisi liian vaarallista. Mutta kun liekki kerran roihahtaa, ei sitä saa enää sammumaan. Fyre karkasi kotoa erään myrskyisän yön turvin. Varsa uskoi jo olevansa kyllin vanha ja voimakas selvitäkseen matkasta. Todellisuudessa hän ei kuitenkaan ollut varautunut ollenkaan häntä odottaviin vaaroihin.
Kun Dracarys heräsi, oli jo liian myöhäistä. Fyren katoamisesta oli jo tunteja ja myrsky oli hävittänyt kaikki jäljet. Dracaryksen johdolla perhe hajaantui ja etsi Fyreä joka puolelta, mutta varsasta ei kuulunut mitään. Vasta solan ulkopuolella Dracarys löysi poikansa jättämän hajujäljen, sekä pieniä kavionjälkiä. Hän kutsui perheensä paikalle ja lähti seuraamaan poikaansa. Kauhukseen Dracarys sai pian huomata suurten, kynnettömien tassunjälkien liittyvän Fyren jälkiin, jolloin ori kiri tahtiaan ja kutsui poikaansa peloissaan. Läheisestä metsiköstä kuului varsan hätäistä ja tuskaista kiljuntaa. Fyre oli kuullut isänsä äänen ja saanut lisää energiaa vastatakseen isänsä kutsuun. Dracarys seurasi ääntä, mutta hän ei olisi osannut varautua hänen silmien edessä avautuvaan näkyyn.
Maa oli punaisena verestä ja sammal oli myllätty kamppailun jäljiltä. Fyre näytti heikolta, mutta hymyili väsyneenä, kuin viimein saaden pienen toivonkipinän nähdessään isänsä. Puuma oli upottanut hampaansa varsan kaulaan, eikä näyttänyt pakenemisen merkkejä. Dracarys hyökkäsi varoittamatta. Puuma joutui päästämään saaliinsa irti ja puolustautumaan kookasta ja raivon sokaisemaa hevosta vastaan. Puuma sähisi ja mourusi, purren ja kynsien Dracarysta, mutta ori ei tuntenut kipua. Hän näki vain rakkaan poikansa puuman kynsissä, ja hänen oli tapettava tuo kissapeto.
Loppu laumasta oli tullut taistelun aikana paikalle. Kun puuma viimein kuoli Dracaryksen potkaistua kissaa päähän, saattoi ori rauhoittua. Hän kääntyi poikansa puoleen ja näki kyynelehtivän Volashan hyväilevän runneltua, veren tahrimaa ja elotonta kehoa. Tuntui kuin koko maailma olisi kadonnut Dracaryksen jalkojen alta. Hän otti varovaisen askeleen kohti puolisoaan ja jo kylmenevää poikansa ruumista. Hän ei voisi olla kuollut, hän oli vain väsynyt ja loukkaantunut. Jos isä tuuppaisi varsaa hieman, poika varmasti nousisi... Dracaryksen tullessa lähemmäs Volasha kuitenkin hyökkäsi. Ennen niin viaton ja lempeä tamma puhkui nyt tuskaa ja vihaa. Korvat luimussa ja silmät leimuten tamma puri Dracarysta, hätistäen orin varsansa luota.
"Tämä on sinun syytäsi! Sinun takiasi poikani on nyt kuollut!" Volasha huusi ja hyökkäili yhä Dracarysta kohti. Ori ei voinut uskoa korviaan. Fyren kuolemasta järkyttynyt Volasha suuntasi turhautumisensa puolisoonsa, syyttäen häntä jostain niin kauheasta, mihin orilla ei todellisuudessa ollut minkäänlaista vaikutusvaltaa. Dracarys ei tahtonut jättää puolisoaan ja poikaansa, mutta Volasha ei vain päästänyt häntä ruumiin luo. Tässä vaiheessa Dracarys huomasi lapansa ja kasvojensa kirvelevän ja tykyttävän kipeästi. Puuman raapimat haavat vuosivat valtoimenaan verta, mutta se ei ollut mitään verrattuna Fyren raadeltuun kehoon. Auringon käydessä jo maate, Audrey kehotti Dracarysta palaamaan solaan hänen ja Dreuxin kanssa. Volasha tarvitsisi vain aikaa.
Mutta aika ei auttanut. Päivät muuttuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Volasha ei leppynyt. Itse asiassa tuntui, kuin tamma olisi vain syöksynyt yhä pimeämpiin aatoksiin. Ensin hän oli heittänyt Dracaryksen ulos parin yhteisestä nukkumapaikasta, ja sitten hän lopetti puhumisen. Hän ei edes vilkaissutkaan Dracaryksen suuntaan, kun ori koitti lähestyä puolisoaan. Jopa Dreuxin ja Audreyn seura tuntui vastenmieliseltä aika ajoin. Muutaman kuukauden kuluttua, kun Dracarys oli jo luopua toivosta, Volasha kuitenkin tuli orin luo. Hän ei kuitenkaan osannut odottaa tamman sanoja.
"Lähde täältä. En tahdo enää koskaan nähdä sinua", tamma sanoi kylmästi. Dracaryksen sydän pysähtyi. Hän ei voinut olla tosissaan. Ei Dracarys voisi hylätä perhettään ja puolisoaan. Volasha oli vain surun murtama, kyllä hän paranisi. Kun Dracarys koitti puhua Volashalle järkeä, tamma kimmastui ja hyökkäsi orin päälle. "Häivy! Älä tule lähelleni! Mene jo pois silmistäni!" Kun Dracarys katsoi Volashan taakse, hän näki vanhempiensa surumieliset katseet. Hekään eivät tahtoneet Dracaryksen lähtevän, mutta hän tiesi mikä olisi oikein. Sen enempää sanomatta ja hankaloittamatta tilannetta entisestään, Dracarys kääntyi ja jätti solan taakseen. Varsan menetys oli muuttanut Volashan luonnetta radikaalisti ja mustannut hänen ennen niin lempeän sydämensä. Dracarys on siitä päivästä lähtien kulkenut omillaan, vältellen hermien solaa niin paljon kuin mahdollista. Toisinaan hänet on voinut löytää hermien alueella sijaitsevilta taistelukuopilta, joissa hänet tunnetaan vaikeana vastustajana.

​

​Muuta:
• Dracarys on High Valyrian kieltä ja tarkoittaa lohikäärmeen tulta (Game of Thrones)
• Dracaryksen isä, Dreux, kuoli joitakin vuosia sitten kulkutautiin
• Dracaryksen emä, Audrey, on jo vanhuudenhöperö ja melkein kuuro. Dracarys käy silloin tällöin tapaamassa häntä